Suuntasimme Sansibarille viikoksi. Sansibar koostuu Intian Valtameren saarista, jotka sijaitsevat noin 25-50 kilometrin päässä rannikosta. Saaret ovat poliittisesti melko itsenäisiä ja kuuluvat Tansanian tasavaltaan. Saarista tunnetuimmat ovat Pemba ja Unguja, ja kun puhutaan Sansibarista, tarkoitetaan usein Ungujaa, joka on Pembaa suurempi saari. Tuonne Ungujaan suuntasimme myös me.
Matka taittui Darista Sansibarin pääkaupunkina pidettyyn Zanzibar Towniin mukavasti laivalla. Laivamatka kesti parisen tuntia ja edestakainen matka turistiluokassa maksoi noin 60 euroa per henkilö. Sansibarille saapuessa maahantulomuodollisuudet olivat kuin vieraaseen valtioon saavuttaessa: maahantulokortit täytettiin sekä passit ja laukut tarkistettiin. Ebola-paniikin takia mitattiin myös kuume.
Zanzibar Cityn vanha kaupunginosa, Stone Town, on Unescon maailmanperintökohde. Stone Town on hyvin pittoreski ja sokkeloinen kaupunginosa. Turisteja kuljeskelee kaduilla suhteellisen paljon ja turistikamakauppojen pitäjät huutelevat asiakkaita sisään, toiset maltillisemmin, toiset hieman kiivaammin. Stone Townissa tuntee kirjaimellisesti historian havinan ja vaikka turismi on hyvin näkyvissä, ei se ole mielestämme pilannut Stone Townin autenttista fiilistä. Stone Townissa oleskellessa tuntui kuin siirtyisi ajassa taaksepäin. Saaren historia näkyy selvästi arkkitehtuurissa ja saaren väestössä. Katuja oli kiva kuljeskella eteenpäin päämäärättömästi, ja oikeastaan tämä päämäärätön kuljeskelu oli ainut vaihtoehto, sillä Stone Town on todella sokkeloinen. Pari kertaa yritimme suunnistaa tiettyyn paikkaan, mutta tehtävä osoittautui liian haastavaksi sokkeloisilla ja nimettömillä kaduilla. Jopa Jennin kovin kehuttu sisäinen GPS meni täysin sekaisin. Päämääriä emme omin avuin löytäneet, tai jos löysimme, niin täysin vahingossa.
Sansibarilla on hyvin vaiherikas historia, johon kuuluu niin sulttaaneja, orjia ja merirosvoja kuin maustekauppaa. Sansibarilla yhdistyvät brittiläinen, portugalilainen, persialainen, afrikkalainen ja arabikulttuurien historia ja perinteet. Nämä ovat vieläkin hyvin esillä Stone Townissa arkkitehtuurin, kulttuurin ja ruuan muodossa. Nykyisin suurin osa Sansibarin asukkaista on afrikkalaisperäisiä mutta siellä asuu myös huomattava arabiväestö.
Sansibarilla on muuten käyty maailman lyhin sota, Sansibarin sota, joka kesti vain 38 minuuttia. Sota käytiin vuonna 1896 silloisen sulttaanin ja brittien välillä. Britit voittivat. Kiista johtui sulttaanin vastustuksesta lopettaa orjakauppa Sansibarilla. Saaret olivat siirtyneet jo vuonna 1698 Omanin sulttaanin valtaan, jolloin arabit tulivat saarelle. 1800-luvulla Sansibarista tuli Itä-Afrikan tärkein kauppakaupunki, jonka tärkeimmät kauppatavarat olivat mausteet ja orjat. Tuo maailman lyhin sota lopetti orjakaupan. Näihin historiallisiin tapahtumiin kävimme tutustumassa Stone Townissa sijaitseviin Ihmeiden taloon (The House of Wonders) sekä orjatoriin (Slave Market). The House of Wonders rakennettiin brittiläisen laivaston toimesta 1800-luvulla silloiselle sulttaanille ystävänlahjana. Talossa oli mm. sähköt ja hissi, joka oli tuohon aikaan saarilla ennenkuulumatonta. Sulttaanien ylenpalttiseen elämään kävimme tutustumassa myös Maruhubin ja Mtonin palatsien raunioissa. Näistä ensimmäisessä majaili sulttaani Barghash haaremeineen. Haaremiin kuului virallisen vaimon lisäksi 99 jalkavaimoa. Tarinan mukaan jalkavaimot kylpivät päivittäin ulkoaltailla, joille sulttaanilla oli hyvä näköala. Näistä 99:stä kaunottaresta sulttaani sitten valitsi päivittäin aina 9 hupeihinsa.
Aikanaan Sansibarin varallisuus tuli siis orja- ja maustekaupasta, mutta nykyisin iso osa tuloista tulee matkailusta. Saarilla on kuitenkin edelleen useita mausteviljelmiä, joilla kasvatetaan mm. muskottipähkinää, kanelia, kahvia, kaakaota, pippuria ja neilikkaa. Kävimme tutustumassa erääseen maustetilaan ja Ah! mitä tuoksuja ja makuja! Isona kahvinystävänä olen myös ikionnellinen, kun pääsin vihdoin halaamaan kahvipuuta.
Sansibarilla oli mahdollisuus myös käydä silittelemässä jättikilpikonnia Ungujan edustalla sijaitsevalla pienellä Prison Island- saarella. Konnat olivat kyllä isoja! Vain kuulemma Galapagos-saarilta löytyy suurempia.
Koluttuamme Stone Townia muutaman päivän matkasimme saaren itä-puolelle Michamvi Kaeen. Suunnitelmana oli viettää muutama päivä rentoa biitsielämää. Michamvi Kae oli huippuvalinta! Paikka ei ole vielä kehittynyt turistipaikaksi vaan autioita hiekkarantoja oli silmänkantamattomiin. Vedet olivat kirkkaita, hiekka valkoista ja ilma lämmintä - paratiisi! Alueella sijaitsi muutama isompi hotellikompleksi, mutta niiden vieraat pysyttelivät hotelleissaan, kyseessä oli mitä luultavammin all-inclusive -hotellit. Rannalla saimme olla lähes kahdestaan, vain muutamia muita turisteja näkyi silloin tällöin ja rantapoikia tietty. Rantapoikia näkyi Stone Townissa enemmän, mutta jonkin verran myös Michamvi Kaessa. Rantapojat kauppaavat lähinnä turistikierroksia, mutta kertoman mukaan heiltä voi ostaa lähes kaikkea. Pojat olivat järjestään mukavia, eivätkä tuputtaneet palveluksiaan, jos niistä ei ollut kiinnostunut.
Yövyimme Michamvi Kaessa Sagando Hostellissa, joka oli aivan omalaatuisensa paikka! Kuin pieni hobittikylä, kuten eräs TripAdvisorin arvioija mainitsi. Hostelli koostui kuudesta bungalowista, sekä vastaanottorakennuksesta. Paikkaa piti rennot rastatyypit ja meno ja olo hostellilla oli letkeää. Ainoana miinuksena majapaikasta voisi mainita sen, ettei bungalowissa ollut lämmintä vettä, mutta toisaalta eipä sitä noilla 40 asteen lämmöillä kovin kaivannutkaan.
Sansibar oli kyllä käymisen arvoinen paikka! Erityisesti nautimme Michamvi Kaen rennosta biitsielämästä vailla kiireitä, huolia tai stressiä. Toisaalta, välillä aika tuntui jopa pikkasen liian pitkältä. Emme kyllä kehtaa sanoa, että tylsältä... Hakuna Matata! - tämä lausuma kiteyttää hyvin Sansibarin ja sitä kuulikin hoettavan kiitettävän usein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti