Kaupunkielämää Limassa

Amazonin viidakosta vaihdoimme maisemaa betoniviidakkoon pariksi viikoksi. Ensimmäisen viikon vietimme Perun pääkaupungissa, Limassa. Päädyimme asumaan samaan hostelliin, Inka Frog Bed & Breakfastiin, jossa asuimme jo aiemmin pari päivää lennettyämme Peruun. Tuo majapaikka tuntui jo hieman kodilta, suurelta osin siksi että henkilökunta siellä on niin mahtavaa! Inka Frog sijaitsee Mirafloresin rikkaassa ja hyvämaineisessa kaupunginosassa. Alue on turvallinen ja turistien suosiossa. Se on täynnä kahviloita, ravintoloita, kauppoja ja kiireisiä ihmisiä. Alue tuntuu itse asiassa hyvin eurooppalaiselta. Mirafloresissa sijaitsee myös yksi Jennin suosikkipaikoista Limassa; Parque Kennedy. Ihmiset ovat jättäneet tuonne keskelle kaupungin vilskettä sijaitsevaan pieneen puistoon kissojansa. Kisut asuvat siis tässä puistossa ja ne nukkuvat puissa ja penkeillä. Jenni tutustui puistossa kisuun, jossa hän epäili asuvan hänen edesmenneen kissansa sielun. Ken tietää?

Pohdiskelimme etukäteen miten ihmeessä saamme aikamme kulumaan Limassa. Meidän oli aiemman suunnitelmamme mukaan tarkoitus viettää Limassa vain muutama päivä ja jatkaa sitten pohjoisemmaksi Huarazin seudulle vaeltamaan viikoksi. Meidän piti kuitenkin laatia aikataulutukset uudelleen, kun lentomme Bogotáan aikaistui, emmekä ehtisikään vaelluksellemme. Aluksi harmitti todella paljon tuo vaellusretken kariutuminen, mutta päätimme olla murehtimatta asiaa liian pitkään ja ottaa Limasta kaiken irti. Päätimme myös pitää hyvällä omallatunnolla muutaman päivän irtioton turistina olemisesta ja hengata kuten hengailemme kotonakin. Ei yhtään Lonely Planetin tai muun matkaoppaan suosittelemaa paikkaa, kokemusta tai turistikohdetta pariin päivään! Löhösimme töllön edessä ilman huonoa omaatuntoa, kävimme aamulenkillä, söimme Mäkissä ja kahvittelimme Starbucksissa, vaeltelimme ostoskeskuksissa ja kävimme treffeillä sekä leffassa. Tai leffa jäi yritykseksi, joskin meistä riippumattomista syistä. Istuimme salissa muutaman muun tyypin kanssa odottelemassa, että Dracula alkaisi. Leffana pyöri kuitenkin kaikkea muu kuin Dracula. Selvisi, että Dracula ei enää pyörinyt kyseisessä teatterissa ollenkaan, mutta tämä tieto ei ollut vielä ehtinyt lippuluukulle saakka.

Limassa on huiman paljon nähtävää ja koettavaa myös turistimielessä ja kaupunki henkii historiaa. Suurkaupunkialueella asuu noin 8,5 miljoonaa ihmistä, joka on lähes kolmasosa Perun koko väestöstä.  Kiertelimme Mirafloresin lisäksi Barrancon boheemilla asuinalueella ja tietysti vanhassa, historiallisessa keskustassa. Barranco on aivan ihana, kylämäinen kaupunginosa! Alue henkii seesteisyyttä, boheemisuutta, romantiikkaa ja hyvää fiilistä. Barrancossa jutustelimme erään ranskalaisen reissaritytön kanssa. Ranskatar kertoi olleensa reissussa jo kuusi vuotta... rupesi tämä oma puolen vuoden reissu tuntumaan aika lyhyeltä matkalta.

Vanha keskusta on täynnä historian havinaa. Arkkitehtuuri on vanhaa ja rakennukset täynnä mielettömiä, pieniä yksityiskohtia sekä upeita ovia ja parvekkeita. Vanhassa keskustassa sijaitsevat myös tunnetut turistinähtävyydet kuten mm. pääaukio (Plaza de Armas), San Franciscon luostari, Liman katedraali, Torre Taglen palatsi ja kiinalaiskaupunginosa (Barrio Chino). Käväisimme myös läheisellä kukkulalla, Cerro San Cristobalilla, josta oli hienot näkymät yli kaupungin. Kukkulalle pääsee pikkubussilla, ja ajomatkan aikana tuli myös nähtyä yksi Liman köyhistä lähiöistä. Köyhimmät lähiöt ovat pelkkiä hökkelikyliä vuoren rinteellä. Ja Peru on köyhä! Köyhyyden eri muotoihin törmää Perussa väistämättä, joskin Mirafloresissa tallustellessa tämän hieman unohtaa.

Eksyimme Plaza de Armasilta käveltyämme eräälle asuinalueelle, joka ei enää näyttänyt tai tuntunut kovin turvalliselta kahdelle turistitytölle. Alueen nimeä en tiedä, mutta alue oli itsessään kovin rähjäinen ja likainen. Vastaantulijatkin vaikuttivat jotenkin sekavilta. Törmäsimme onneksemme kahteen partiopoliisiin, jotka lähtivät virkaintoisina saattelemaan meitä takaisin Plaza de Armasille päin. Yhteistä kieltä ei taaskaan ollut, mutta sen verran tajusimme, että he olivat innoissaan kuullessaan olevamme Suomesta. Muutenkin poliisiherrat tuntuivat olevan tyytyväisiä tähän vaativaan virkatehtäväänsä. Kertoivat kai myös alueesta lisäinfoa, mutta valitettavasti tässä vaiheessa meni liian vaikeaksi espanjaksi meille. 

Eräänä iltana kävimme katsomassa huikean valo- ja vesishown, Circuito Magico del Agua, Parque de la Reservan suihkulähdepuistossa. Tämä suihkulähdepuisto löytyy muuten myös Guinnessin Ennätystenkirjasta. Show on todella hienosti toteutettu - upeaa valon ja veden käsittelyä!

Kaupungin sisällä liikuimme paikasta toiseen joko jalan tai busseilla. Busseilla ajeleminen on halpa ja hauska tapa tutustua kaupunkiin. Bussireiteissä oli aluksi melkoinen opetteleminen, mutta kyllä me aina pääsimme sinne minne olimme menossakin. Busseina toimii tavalliset bussit sekä pikkubussit, combit. Kyyti kustansi 1-2 solea eli 25-50 senttiä. Emme ole muuten eläissämme nähneet niin ruuhkaisia busseja, kuin missä pari kertaa Limassa matkustimme! Myös itse liikenne on Limassa melko kaoottista ja nopeatempoista. 

Kävimme myös riippuliitelemässä kaupungin yllä. Kokemus oli aivan huikea! Jenni meinasi jänistää viime minuuteilla, mutta keräsi onneksi rohkeutensa ja voitti korkean paikan kammonsa. Me molemmat rakastuimme tuohon lentämisen tunteeseen - oli mahtavaa nähdä kaupunkia lintuperspektiivistä ja kokea olevansa tuulen vietävänä. Meno oli niin pehmeää. Riippuliidimme tandemina kokeneiden liitäjien kanssa. Lennon tarjosi Aeroxtreme Paragliding School, kesti reilut kymmenen minuuttia ja maksoi noin 60 euroa.

Limassa jäi erityisesti mieleen Barrancon kaunis kaupunginosa, ystävälliset ja auttavaiset kaupunkilaiset, täpötäydet bussit ja mmmm! niin maukkaat churro-munkit. Lima on kaupunkina täynnä charmia ja kauneutta, ja ihastuimme siihen niin paljon, että voipi olla, että meidät vielä löytää jonain päivänä kaupungista uudestaan.

Eräjormailua Perun Amazonilla

Cuscon vuoristoseudulta lensimme Puerto Maldonadoon. Heti lentokentällä, tai oikeammin parakkihallissa, jota lentokentäksi kutsutaan, iski vastaan kostean ja kuuman ilman seinämä. Lähdimme Cuscon kirpeästä kymmenen asteen vuoristoilmasta ja saavuimme Puerto Maldonadon lähes 40 asteeseen ja 90 prosenttiseen kosteuteen. Puerto Maldonadon lentokentältä ajelimme reilun puolen tunnin matkan Tambopata -joen varrelle, josta hyppäsimme veneen kyytiin. Ajelimme veneellä parisen tuntia syvemmälle sademetsään, jossa sijaitsi leiripaikkamme Tambopata Ecolodge. Sivuhuomautuksena tähän, että veneen lähtöpaikka oli kuulema Hell's Gate ja veneen nimi Titanic...

Puerto Maldonado sijaitsee Madre de Diosin alueella ja on yksi porteista Amazonin sademetsiin. Buukkasimme neljän päivän ja kolmen yön retken G Adventuresin kautta Tambopata Ecolodgeen. Amazonin retkiä myydään usean toimiston kautta. Päädyimme G Adventuresiin netissä pyörineiden hyvien suositusten takia. Retket ovat täydellä ylläpidolla ja kaikki muu paitsi lennot ja henkilökunnan tippaukset kuuluvat hintaan. Me maksoimme retkestämme 370 € / henkilö. 

Tambopatan luonnonpuisto sijaitsee Perun Amazonilla Madre de Diosin alueella. Tämä osa viidakosta on saanut nimensä sitä samannimisen halkaisevan joen mukaan. Madre de Dios tarkoittaa suomeksi Jumalan äitiä. Madre de Dios sekä Tambopata -joet ovat Amazon-joen haarajokia. Tambopatan luonnonpuistoalue on yksi monimuotoisimmista maailmassa - alueella on tavattu yli 10 000 erilaista kasvilajia, yli 600 lintulajia, noin 200 nisäkäslajia, yli 1000 erilaista perhoslajia, yli 100 matelija- ja sammakkolajia ja tuhansia erilaisia hyönteislajeja. Alueella sijaitsee yhteensä 9 ekoretkeilymajoituspaikkaa, joista Tambopata Ecolodge on pienin, pystyen kuitenkin majoittamaan 59 henkeä. Tambopata Ecolodge noudattaa ekologisuuden ja kestävän kehityksen oppeja toiminnassaan. Lisäksi osa sen tuotosta käytetään alueen yhteisön kehittämiseen, mm. koulutukseen. 

Meidän ryhmämme koostui meidän lisäksemme kahdesta norjalaisesta tytöstä, kanadalaisesta ensihoitajasta ja englantilaisesta reppureissarista. Ryhmämme oli mukava ja oppaamme, Julio, aivan loistava. Julio omaa mielettömän tietouden sademetsän kasvistosta ja eläimistöstä. Hän on syntynyt Cuscossa, mutta luokittelee itsensä Jungle Boyksi, koska on asunut Tambopatan alueella 8-vuotiaasta lähtien.

Tuona ensimmäisenä eräjormailupäivänä lähdimme heti pimeän laskeuduttua ensimmäiselle kävelyretkelle sademetsään. Näimme käyskennellessämme mm. yöapinoita, lepakoita ja tulikärpäsiä ja kuulimme kymmeniä muita eläimiä. Meteli yöllä sademetsässä tai viidakossa on uskomaton. Tunne oli muutenkin järisyttävä: kuvittelepa itse itsesi sysimustaan viidakkometsään, jossa käy loputon rapina ja huumaava viidakkometeli. Ja vieläpä Halloween-yönä! Metsän todella tunsi elävän ympärillään. Samoilun lopuksi jokaisen ryhmämme jäsenen tuli seistä yksin metsässä aivan hiljaa paikoillaan - ja tietysti ilman valoa! - kymmenen minuuttia. Minuutit muuten tuntuivat todella pitkiltä! Mielikuvitus alkoi tehdä tepposiaan ja ajatuksiin tulvahti erilaisia tarinoita ja kuvia erinäisistä metsäisistä kauhuleffoista. Kaikki kuitenkin suorittivat tämän viidakkokasteen kunnialla ja kukaan ei tietenkään myöntänyt pelänneensä, vaikka kaikki tietysti vapisivat kuin haavanlehdet.

Majoituimme Tambopata Ecolodgessa kahden hengen ruokokattoisessa bungalowissa. Bungalowi oli taas eräjormailumajapaikaksi aika luksus - sängyt olivat mukavat, suihkusta tuli kuumaa vettä ja vessakin löytyi! Myös sähköä saimme päivittäin klo 17.00 - 22.00 välisenä aikana. Sähkö tuotettiin Ecolodgella aurinkopaneelein. Bungalowissa oli paljon avointa seinää, jotta luonnon liikehdintä ja ääntely olisi mahdollisimman läsnä. Onneksi avoimeen seinään oli sentään isketty moskiittoverkko, jottei nyt ihan sisälle asti tarvinnut pelätä luonnon tunkeutuvan. Vaikka metsä ääntelehti koko yön - metsä ei hiljene koskaan! - niin tuli kuitenkin nukuttua yllättävän makoisasti.

Päivät metsässä kulkivat luontoon ja eläimistöön tutustuen. Muutoin relailimme, pelasimme korttia ryhmäläistemme kanssa ja söimme. Ateriat Ecolodgella olivat huiman maittavia! Eräänä iltana oli myös tiukka jalkapallopeli Viidakon Ykät vastaan Turistit. Me Jennin kanssa kuuluimme Cheerleader-ryhmään. Aamuisin heräilimme auringon kanssa samaan aikaan ja lähdimme retkille puoli seitsemältä. Yhtenä iltana teimme veneretken pimeällä, muutoin kaaduimme sänkyyn yleensä jo yhdeksän jälkeen. 

Teimme päivien aikana retkiä metsään sekä kävellen että veneellä. Näimme eläimistöstä mm. tarantelloja, myrkkysammakoita, piraijoita, kaimaaneja, arapapukaijoja, yö- ja hämähäkkiapinoita, erilaisia lintuja, kilpikonnia, vesisikoja ja jättiläissaukkoja. Alueella on myös tavattu jaguaareja ja anakondia, mutta heihin meillä ei ollut kunnia törmätä. Näimme myös lukuisia perhos- ja hyönteislajeja, joita en pysty teille tässä luettelemaan, koska en niitä tunnistanut. Tunnistimme hyönteisistä kuitenkin luoti- ja tulimuurahaiset. Onneksi emme kumpikaan saaneet tuon ensimmäisen puremaa, sillä se tuntuu kuulema luodin iskulta. Josta siis muurahaisen nimikin. Julio kertoi, että viidakkopoikien ikäriitteihin kuuluu noin 5-vuotiaana käsien pitäminen tulimuurahaisia kuhisevan puunrungon ympärillä kymmenen minuuttia. Pojan tulee olla aivan paikoillaan ja hiljaa. Jos poika läpäisee testin on hän valmis miesten mukaan viidakkoon. Jos ei, tulee pojan palata mamman helmoihin vielä joksikin aikaa. 

Ja enpä olisi aikaisemmin uskonut, että Hännisen Minna tai Niemisen Jenni syö eläviä termiittejä suoraan puusta kaivettuina! Mutta tulipahan maistettua, eikä tarvitse toista kertaa maistaa. Maistuivat aivan ruoholta ja ovat Julion mukaan hyvin ravintorikkaita. Pääsimme myös leikkimään Tarzania ja Janea ihkaoikeassa liaanissa. Liaanileikeistä saimme myös kuulla Julion tarinointia. Hänen mukaan pojat kilpailivat ennen tyttöjen suosiosta liaania kiipeillen. Muut kilpailijat laittoivat källiksi liaaniin yllätyksiä, kuten mm. tulimuurahaisia, vaikeuttamaan kiipeämistä. Se, joka kiipeilyn suoritti taidokkaimmin ja nopeimmin, sai valita kauneimman tytön parikseen. Tänä päivänä some on kuulema syrjäyttänyt nämä perinteiset liehittelykeinot. Kävimme myös uimassa luonnon muokkaamassa uima-altaassa Tambopata -joessa.

Eräjormailu alkaa sujumaan meiltä jo melko tottuneesti. Kohta voimme kai kutsua itseämme jo ammattilaisiksi. Tai no, miten sen nyt ottaa. Sanotaan, että hyvän majoitus- ja palvelutason eräjormailu alkaa sujumaan. Mutta katsellaanpa mitä tässä matkan aikana tulee vielä eteen. Saatan vielä pyörtää sanani.