keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Karibuni sana Tanzania!

Tansania on meidän molempien ensimmäinen kosketus Afrikkaan. Tai Jenni on käynyt Egyptissä aikoinaan, mutta kokee kuitenkin vasta nyt matkustaneensa ensimmäisen kerran Mama Afrikan maaperälle. Maa valikoitui matkustuskohteeksemme pitkäaikaisen ystäväni, Inkan, suosituksesta. Inka asuu ja työskentelee Dar es Salaamissa nyt kolmatta vuotta. Dar es Salaam tarkoittaa rauhan porttia ja se on Tansanian suurin kaupunki, talouselämän keskus ja entinen pääkaupunki. Se sijaitsee Intian valtameren rannalla ja on maan tärkein satamakaupunki. Kaupungissa elää noin 4,4 miljoonaa henkilöä. Olemme olleet nyt viikon maassa ja nähneet ja kokeneet lyhyessä ajassa uskomattoman paljon!

Ensimmäiset mielikuvat maasta syntyvät useimmiten lentokentällä - tällä kertaa ensimmäisiin mielikuviin kietoutuivat tuntemukset kuumankosteasta ilmasta ja lungista meiningistä. Saavuimme Dariin kolmelta yöllä. Virallisiin maahantulomuodollisuuksiin kuului passintarkastuksen ja keltakuumerokotuskortin esittämisen lisäksi viisumin anominen. Tansaniassa viisumin saa helposti kentältä maahan saapuessa; visa on arrival. Toki viisumin voi myös hakea etukäteen kotimaasta. Viisumihakemuksen sekä maahantulokortin sai koneessa valmiiksi täytettäviksi. Ennen passintarkastuspistettä yksi ainut virkailija oli koko koneellista vastassa ja pyysi yksitellen jokaiselta ei-tansanialaiselta matkustajalta 50 USA:n dollaria riihikuivaa sekä lisäksi joko vain maahantulokortin tai sekä maahantulokortin että viisumianomuksen. Me jouduimme antamaan vain maahantulokortin. Miksi? En tiedä. Kentällä oli suhteellisen lunki työtahti kaikinpuolin, turhaa kiirettä tai stressiä ei tuntunut olevan, asiat hoituivat omalla painollaan. Tällaisena säntillisenä ja järjestelmällisenä tyyppinä teki mieli lähteä neuvomaan miten hommat hoituisivat nopeammin ja sutjakkaammin. Mutta hei! Nyt täytyisi joustaa omissa aika- ja tapakäsityksissä. Hyvä esimerkki tansanialaisesta työtavasta on myös käyntimme eräässä fast food-tyyppisessä ravintolassa. Ravintolassa oli tarjolla kolmenlaista ruoka-annosta. Ravintolan keittiö ja tilauspuoli koostui pitkästä tiskistä, jossa seisoi työntekijöitä rivissä. Tiski oli jaettu kolmeen osaan näkymättömillä viivoilla, niin että jokaiselle annostyypille oli oma osionsa. Jokaisessa osiossa oli neljä työntekijää töissä, joista kolme seisoi vierekkäin tiskillä. Neljäs oli "yleishäärä". Ensimmäiselle työntekijälle annettiin tilaus eli varmistettiin annostyyppi. Tämä tyyppi myös rahasti asiakkaan ja kirjoitti maksusta kuitin ja ojensi sen asiakkaalle. Asiakas ojensi vuorostaan tämän samaisen kuitin ensimmäisen vieressä seisovalla tyypille joka vuorostaan annosteli vieressä seisovan kolmannen tyypin valmistelemasta ruoasta asiakkaan annoksen. Neljäs tyyppi hääräili taustalla. Tällainen tapa hoitaa asioita tietysti naurattaa ihmistä, joka tulee maasta, jossa kaikennäköinen "turha" työ on karsittu pois, mutta eipä se meidänkään tapa välttämättä aivan oikea tapa ole.



Työmaa Arushassa

Asumme Darissa kuin prinsessat, todella paljon paremmin kuin reppureissaajat yleensä. Inka asuu Darin pääosin länsimaalaisten asuttamalla Masakin alueella, joka sijaitsee keskustan ulkopuolella meren kupeessa. Darissa asuu melko paljon länsimaalaisia, joista iso osa on töissä erilaisissa avustusjärjestöissä ja -projekteissa. Suomalaisia Darissa asustaa noin nelisensataa henkeä. Masakin alue on selvästi parempiosaisten aluetta - talot ovat isoja ja ne ovat aidattu ja vartioitu. Vartija istuu portin pielessä  24/7 ja pihalla loikkii lisäksi vartioimassa kolme koiraa: Airi, Bongo ja Salama. Piha-alueet ovat melko isoja, ja oi niin kauniita. Piha-alue on hyvin vehreä palmuineen ja monine kasveineen, joita ei tällainen epähortonomi kykene tunnistamaan. Takapihalla kasvaa banaaneja, ananaksia ja papaijoita. Cornelius Kilpikonna asustaa etupihalla ja öiseen aikaan talon katolla saattaa loikkia ja majailla apinoita ja kummituseläimiä. Kontrasti on melkoinen kaupungin keskustan lähistöllä sijaitseviin hökkelikyliin ja savitaloihin, joissa suurin osa tansanialaisista asuu kaupungin ulkopuolella. 

Inka's B&B
   
Going bananas in Tanzania

Jenni ja vahtikoira Airi
Cornelius Kilpikonna
Savimaja-asutus

Tansania on yksi maailman köyhimmistä maista. Tansanialaisten keskipalkka jää noin 50 euroon kuukaudessa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että lounas istuskelemassani nettikahvilassa maksaa noin 10 euroa. Maaseudulla Tansanian kehitysmaastatus näkyy vielä paremmin - sähköjä tai viemäröintiä ei juuri ole, asuintalot ovat pääosin rakennettu savesta, mudasta tai lannasta, joskin jonkin verran näkee myös tiilitaloja. Se mikä eniten kuitenkin pistää silmään sekä kaupungissa että maaseudulla on valtava roskien määrä! Jätteitä on joka puolella. Tansania ei ole kuitenkaan kovin halpa maa, ainakaan ulkomaalaiselle ja tiettyyn elintasoon tottuneelle - hintataso on meille lähes Suomen hintatasoa vastaava. 

Liikenne poikkeaa hieman turkulaisesta liikennekulttuurista - julkinen liikenne on olemassa, mutta toimii ns. afrikkalaisen aikataulun mukaisesti. Julkisia liikennevälineitä ovat pienet paikallisbussit dala-dala, mopeditaksit bajaji, moottoripyörätaksit boda-boda ja tavalliset taksit. Tähän mennessä olemme kokeilleet näistä jokaista! Tiet ovat pääosin päällystettyjä, mutta paikoittain teillä on suuria kuoppia ja halkeamia. Kertoman mukaan tämä johtuu korruptiosta, joka rehottaa Tansaniassa. Kuopat jätetään rakennusvaiheessa tielle tahallaan, jotta tienpäällystäjille riittää työtä jatkossakin. Liikennesäännöt ovat olemassa, mutta niitä ei noudateta. Liikennemerkkejä ei juuri ole. Liikennevaloja sentään löytyy muutamia, mutta harva niitäkään noudattaa. Kuten arvata saattaa, liikenne on melko kaoottista ja ruuhkaista - esimerkiksi normaalisti puolen tunnin matka lentokentältä keskustaan kestää ruuhka-aikaan 3-4 tuntia. Ja ruuhka-aika kestää auringonnoususta auringonlaskuun.

Matkustimme myös hieman pidemmän bussimatkan Pohjois-Tansaniassa sijaitsevasta Arushasta Dariin. Kilometrejä matkalle kertyi noin 650, ajoaika oli yksitoista ja puoli tuntia, johon sisältyi yksi kymmenen minuutin vessabreikki ja puolen tunnin lounasbreikki. Näillä matkoilla ei kannata nesteyttää itseään kovin tiuhaan, sillä busseissa ei tietenkään ole vessaosastoa. Tie oli pääosin hyvässä kunnossa ja asfaltoitu, mutta osuudelle sisältyi myös kuoppaisella hiekkatiellä ajamista, ja kerrottakoon ettei bussin jousitukset tainneet olla aivan priimakunnossa vaikka bussi kuuluikin ns. parempiin busseihin. Ilmastointia ei ollut, mutta sen sijaan saimme kuunnella hyvin kuuluvalla äänellä paikallisia saippuasarjoja ja hittibiisejä yksitoista tuntia putkeen. Myös pientä snacksiä ja juotavaa tarjoiltiin matkan edetessä. Bussi oli ajallaan eikä mitään mainittavia kommervenkkejä sattunut matkan aikana. 

Kilimanjaro Express kuljettaa 
Lyhyen kokeman perusteella tansanialaisten tapa suhtautua elämään vaikuttaa olevan chilli ja rento. (Perhe)yhteisöllisyyteen viittaavia elementtejä on afrikkalaisessa kulttuurissa paljon. Jo esimerkiksi arkikielessä tuntemattomiakin kutsutaan siskoiksi dada ja veljiksi kaka. Elämän rytmi on lähtökohtaisesti rauhallisempi, mikä antaa ihmisten väliselle sosiaaliselle enemmän aikaa ja tilaa kasvaa. Ihmiset ovat vuorovaikutuksessa enemmän kuin Suomessa. Tuntemattomiakin tervehditään ja kysytään kuulumiset. Tansanialaiset ovat pääosin toisia kunnioittavia sekä turisteihin positiivisesti suhtautuvia. Olemme tästä huolimatta kokeneet myös miltä tuntuu olla ihonvärinsä puolesta vähemmistönä paikassa, jossa ihonvärimme aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia ja käytöstä. Kokemus on mielestäni opettava ja pistää miettimään asioita hieman eri perspektiivistä. Lyhyt aika Tansaniassa on muutenkin vahvistanut ajatuksia siitä ettei omaa etuoikeutettua elämäänsä pidä ottaa itsestäänselvyytenä.

3 kommenttia:

  1. Anonyymi10/09/2014

    Olipas mielenkiintoinen :) seuraavaa tekstiä odotellen.... T: Miia täältä officesta

    VastaaPoista
  2. Anonyymi10/12/2014

    Kiva seurata ja lukea teidän matkaanne �� t.sari

    VastaaPoista
  3. Anonyymi10/13/2014

    Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Nauttikaa ja seikkailkaa!
    �� Sonja

    VastaaPoista