Reitti ja lentoliput


Monet lähtevät maailmalle vain menolippu taskussaan ja menevät sitten minne nenä näyttää. Mekin haaveilimme aluksi tällaisesta vapaasta ja päämäärättömästä vaeltelusta. Haaveilua kesti kuitenkin vain hetkisen useastakin syystä. Ensinnäkin, puoli vuotta maailman ympäri matkusteluun on hyvin rajallinen aika. Tämän lisäksi olemme sopineet matkan varrelle treffejä ystäviemme ja perheenjäsentemme kanssa, joten näiltä osin tarkat matkustuspäivät olisi kuitenkin pitänyt miettiä etukäteen. Ja ok, tunnustetaan, tykkäämme suunnitella ja aikataulutella asioita etukäteen. Jos olisimme lähteneet matkalle ilman etukäteen mietittyä reittiä, olisimme mitä luultavammin kohdanneet ongelmana valinnanrunsauden kohteiden suhteen. Loppujen lopuksi meillä meni kohde- ja reittisuunnitelmaa tehdessä lähes vuosi! Lisäksi kohteiden ja reitin ollessa selvillä, oli kohdetietouden kartuttaminen erinomainen tapa virtuaalimatkustaa kohteitamme. Erityisesti Jenni on surffannut matkakohteita luultavasti tuhansia tunteja ja kerryttänyt tietämystään matkakohteistamme kokeneen matkaoppaan tasolle. Reitin tietäminen etukäteen oli tietysti avuksi myös viisumitarpeiden ja muiden maahantulo- ja maastapoistumismuodollisuuksien tarkistamisessa.

Nämä samat perustelut olivat syynä siihen, että päädyimme ostamaan lentopassit yksittäisten lentolippujen sijaan. Saattaa olla, että yksittäisten lentojen kanssa olisimme säästäneet jokusen euron. Mutta sitten olisimme joutuneet kuluttamaan aikaa ja hermoja reissun päällä lentolippujen metsästykseen. Lisäksi suurin osa maista, jonne matkustamme, vaatii maahan tullessa maastapoistumislipun.

Käytimme alkusuunnittelussa apuna kahden suurimman lentoallianssin, One Worldin ja Star Alliancen, suunnitteluohjelmia. Ostimme kuitenkin loppujen lopuksi lentopassimme Kilroy Travelsin kautta. Lentopassit on toki mahdollista ostaa myös suoraan alliansseilta esimerkiksi netin kautta, mutta meidän reititys oli aluksi sen verran haastava, ettei suunnittelutyökalu osannut etsiä meille sopivia lentoja. Matkatoimistossa tämäkin ongelma saatiin ratkaistua. Iso kiitos erinomaisesta palvelusta Turun Kilroyn Johanille. Hän toteutti kaikki toiveemme reitin suhteen sekä antoi oivallisia suosituksia ja lisävinkkejä matkakohteistamme, sillä sattuipa niin sopivasti, että hän oli käynyt lähes jokaisessa kohteessamme. Lentopassimme hinnaksi tuli kaikkine kuluineen 3285€ per nuppi. Lentopassi sisältää yhteensä 16 lentoa. Liput ovat muutoskelpoisia päivämäärien suhteen, joskin operoivasta lentoyhtiöstä riippuen lippujen uudelleenkirjoittamisesta saatetaan veloittaa toimistomaksu.

Aasian kohteissa matkustamme omatoimisesti ja hankimme matkaliput paikan päällä. Alla oleva reititys päivittyy siis Aasian osalta myöhemmin. Matkan varrelle mahtuu myös paljon maiden sisäisiä kohteita, joiden välit kuljemme joko vuokra-autolla, bussilla, junalla tai lentäen. Matkamme etenemistä voi seurata sivubannerissa olevasta virtuaalikartasta.

Reitti: Helsinki - Dar es Salaam (Tansania) - Lima (Peru) - Bogotá (Kolumbia) - San Andrés (Kolumbia) - Cartagena (Kolumbia) - Miami (USA) - San Francisco (USA) - Seoul (Etelä-Korea) - Bangkok (Thaimaa) - // - Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti