Hoi An - Vietnamin sydämessä

Phu Quocin saarelta lensimme Saigonin kautta Hoi Aniin. Tai siis Hoi Anin läheisyydessä sijaitsevalle Da Nangin kaupungin kentälle. Da Nangistä matkustimme puolisen tuntia auton kyydissä Hoi Aniin. Olimme ottaneet taas varman päälle ja tarttuneet hotellimme tarjoamaan autokyytiin, joka paljastui puolta kalliimmaksi kuin tavalliset taksit. Niinpä. Onneksi hotellimme oli edullinen ja tarjosi kaupan päälle vielä pyörät lainaksi oleskelumme ajaksi.

Vietnamilaisin mittasuhtein pikkuinen Hoi Anin kaupunki sijaitsee keski-Vietnamissa ja on UNESCO:n maailmanperintökohde. Maailmanperintökohteeksi sen luokittelee sen vanhakaupunki (Ancient Town). Hoi Anin vanhakaupunki onkin superhyvin säilynyt ja sen kadut on osittain pyhitetty vain jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Vanhankaupungin kaduilla voi kuljeskella ilmaiseksi, mutta mikäli haluaa tutustua tarkemmin rakennuksiin ja niiden historiaan, pitää ostaa muutaman euron arvoinen pääsylippu. Vanhakaupunki on historiallisen värikylläinen ja sieltä löytyy museoita, vanhoja merkkihenkilöiden koteja, ravintoloita, kauppoja - kaikki tietysti vierailemisen arvoisia, mutta mielestämme parasta on pelkkä kaduilla tapahtuva päämäärätön harhailu.

Kaupunki on hyvin suosittu matkailijoiden, erityisesti meidän reppureissaajien, keskuudessa ja lieveilmiönä tämä tuo tietysti mukanaan lukuisat ärsyttävän innokkaat kaupustelijat ja kerjääjät. Hoi An on kuuluisa myös loppumattomista ja laadukkaista räätäli- ja ompelimopaikoista, joissa voi teettää lähes mitä tahansa päällepantavaa. Vaatteiden lisäksi esimerkiksi kenkien teettäminen onnistuu. Ja suomalaisittain katsottuna on hinta tekeleistä mitätön. Meidän reppumme olivat kuitenkin niin täynnä ja matkarahastomme niin tyhjä, että jätimme vaattureiden, räätäleiden ja kenkämestareiden palvelut käyttämättä. Mehän tosiaan jätimme rinkkamme Bangkokiin säilytykseen ja kuukauden reissutarpeet on molemmilla tungettuina tavalliseen selkäreppuun.

Turisteista ja kaupustelijoista huolimatta Hoi An tuntuu hyvin aidolta paikalta. Turismihömpötyksestä pääsi täysin eroon pyöräillessä koskemattomien riisipeltojen läpi - riisihattujen paistaessa horisontissa ja paikallisten tervehtiessä ohikulkiessa. Samaan fiilikseen pääsi vanhankaupungin pienenpienillä kujilla hortoillessa. Myös rantaviivaa oli sen verran pitkälti, että tyhjiä paikkoja löytyi helposti, eikä tarvinnut jäädä makoilemaan suosituimmille mestoille. Ellei sitten halunnut. Kuten Phu Quocissa, oli muuten myös Hoi Anin rantojen äärellä enemmän tai vähemmän rakennusprojekteja käynnissä. Mitä luultavammin tulevat myös tässä paikassa turistimassat kasvamaan tulevaisuudessa.

Ja ruokaskene on Hoi Anissa myös ylistämisen arvoinen. Ateriat ovat todella maittavia ja herkkuja voi ahmia huokeaan hintaan. Kuuleman mukaan myös kaupungin yöelämä on antoisa - voitte vaan arvata onko meillä siitä omakohtaista kokemusta... Loppujen lopuksi ei ollenkaan hullumpi paikka tämä Hoi An.

Vietimme kaupungissa viisi päivää, halutessaan sen olisi kyllä kolunnut parissa-kolmessa päivässä - myönnettäköön, että me jopa hieman tylsistyimme viimeisenä päivänä. Kiertelimme vanhaa ja uutta kaupunkia, ja parina päivänä pyöräilimme parin kilometrin päässä sijaitseville rannoille. Rannat ovat upeita ja vesi sopivan raikasta. Sillä sanonpa vaan, että Hoi Anissa oli maaliskuussa KUUMA! Kävipä myös niin hauska sattuma, että eräänä päivänä rannalla löhöillessämme sattui naapuripyyhkeellä loikoileva pariskunta esittäytymään turkulaisiksi, ja sainpa aivan sattumalta kuulla pari työjuoruakin heidän kauttaan. Maailma ei ole loppujen lopuksi niin kovin suuri. Ja maailmalla reissatessa tuntuu joka kolkasta löytyvän suomalaisia. Miten voi olla, että näin pienestä kansasta löytyy joka paikkaan menijöitä?

Paras kulkuväline Hoi Anissa on pyörä. Sillä pääsee kätevästi kiertämään kaupungin, pellot ja rannat. Jos mielii lähteä kauemmaksi, kannattaa vuokrata skootteri. Päämäärätön harhailu, kiireettömyys, fiiliksestä nauttiminen ja ympäristöstä nauttiminen  - siitä on Hoi An tehty!

I love Phu Quoc

Pientä vietnamilaista Phu Quocin saarta Siaminlahdella ei voi olla rakastamatta! Auringonpaiste, kuuma rantahiekka, turkoosit aallot, leppoisa ja autenttinen fiilis ja hyvä ruoka - eikö kuulosta paratiisin aineksilta?

Phu Quoc on Vietnamin suurin saari. Se sijaitsee Siaminlahdella vain 15 kilometrin päässä Kambodžan rajalta ja sinne pääsee Vietnamista käsin lentäen tai lautalla. Phu Quocissa on vielä jäljellä sitä aitoutta ja paikallisuutta mistä olen useasti toitottanut teksteissäni. Saarella on omalaatuinen leima ja osittain täysin koskematon luonto. Mutta näin ei valitettavasti tule olemaan pitkään. Saari käy parhaillaan rajua muodonmuutosta rauhallisesta ja suht alkeellisesti varustellusta pikkusaaresta kohti ylikansoitettua turistirysää. Miettikää, että vielä 1990-luvulla saarella oli vain kaksi majapaikkaa, joista vain toisella oli lupa majoittaa ulkomaalaisia. Nyt saarelle on kohonnut lukuisia, lähinnä resort-tyyppisiä majapaikkoja. Ja niitä rakennetaan koko ajan lisää. Lisäksi saarelle avattiin joulukuussa 2012 upouusi lentokenttä, joka mahdollistaa entistä suuremmat turistimassat. Vielä saarelta on mahdollista löytää upeita ja aivan tyhjiä rantoja - resorttien vallatessa saarta siirtyvät nämä rannat kuitenkin resorttien yksityisrannoiksi. Turistien määrä on vielä hallinnassa, mutta saari on määrätietoisesti tavoittelemassa samanlaista asemaa turismikilpailussa kuin vaikkapa Phuket Thaimaassa. Phu Quoc on aiemmin ollut vietnamilaisten oma pieni lomapaikka, mutta nyt saaren vierailijoista on suurin osa ulkomaalaisia. Myös suomalaiset matkanjärjestäjät ovat löytäneet paikan. Mutta eniten saarella kuitenkin vierailevat venäläiset. Saaren vierailijoista kuulema puolet ovat venäläisiä. Meidän vierailumme aikaan heitä ei onneksi pahemmin näkynyt, johtunee Venäjän poliittisesta ja erityisesti taloudellisesta tilanteesta.

Saari tunnetaan erityisesti sen koskemattomista ja upeista rannoistaan. Rannat ovatkin upeita, mutta moni niistä on siirtynyt jo hotellien yksityisomistukseen, eikä niille ole menemistä kuin hotellien asukkailla. Osa rannoista on myös hyvin siivottomassa kunnossa, kuten usein on näissä maissa, joissa jätehuolto ei ole vielä juuri kehittynyt alkua pidemmälle. Mutta pari paratiisirantaa löysimme ja niillä aikaa riemulla vietimme. 

Saari on kooltaan melko pieni - pituudeltaan 45 kilometriä. Vuoristoisuutensa ja tiheän sademetsän johdosta saaren keskus on hyvin vaikeakulkuista. Saaren pääsee päästä päähän sekä kiertämään asfaltoitua tietä pitkin, muutoin tiet ovat punahiekkateitä. Rannoille vievät tiet eivät jossain paikoissa ole kinttupolkua suuremmat. Toisaalta tämä ehkäpä vähentää hieman rantojen löytäjiä. 

Totesimme parhaaksi ajoneuvoksi skootterin. Huristelimme skootterilla saarta eestaas ja eräänä päivänä jopa kolmepäällä. Tottahan pelillä kannattaa mennä järkipäässä, sillä saarella tapahtuu kuolemaan johtavia liikenneonnettomuuksia suhteellisen usein. Näistä todistimme muutamaan otteeseen onnettomuuspaikalla kalkilla piirretyt ruumiin jäljet tiessä. Mielenkiintoista oli myös ajella monikaistaisella moottoritiellä, jolla ei autoja näkynyt kuin kourallinen. Saarta ympäri ajellessaan tajusi sen mielettömän kontrastin menneen ja tulevan välillä. Syrjemmässä löytyy pieniä alkeellisia mökkikyliä, kun taas pääkaupungin, Duong Dongin, sekä rantojen läheisyydessä nousee valtavia hotellikomplekseja.

Emme ole pahemmin mainostaneet blogissa majapaikkojamme, mutta Phu Quocin hostellia on aivan pakko kehaista - niin mainio se oli. Tenuee-nimistä hostellia pitävät espanjalainen pariskunta ja he ovat saaneet luotua majapaikkaan lämpöisen, rennon ja perhemäisen ilmapiirin. Paikassa oli kuin ison perheen keskellä - halutessaan sai kyllä olla rauhassa, muutoin keräännyttiin yhteen jakamaan ateriat ja päivän kuulumiset muiden vieraiden sekä omistajien kanssa.

Kiitos Phu Quoc! Ehkäpä piipahdamme katsastamassa kymmenen vuoden päästä millaisen muodonmuutoksen olet käynyt läpi.