Seikkailijat

Jenni, Minna, Kerttu ja Gary

Olemme matkailukärpäsen puraisema pariskunta Suomen Turusta, jossa vietämme melko tyypillistä suomalaista elämää - käymme töissä ja harrastuksissa, lyhennämme asuntolainaa ja haaveilemme vapaammasta ajankäytöstä sekä seikkailuista uusissa maailmoissa ja kulttuureissa. Päätimme toteuttaa osan haaveistamme puolen vuoden irtiottona tästä jo rutiiniksi käyneestä peruselämisestä. Mahdotontahan mikään ei ole, sanotaan, mutta säätöä ja suunnittelemista irtiotto arjesta vaatii. Ehkä kuitenkin vähemmän kuin aluksi oletimme.

Toivomme molemmat matkaltamme uusia kokemuksia, uusia tuttavuuksia, maailmankatsomuksen avartumista ja tuttujen rutiinien ja ajatusmallien rikkoutumista. Toivomme kasvavamme yksilöinä sekä pariskuntana. Lähdemme matkaan repullisilla avoimia seikkailuja, palatessamme reput ovat toivon mukaan täynnä koettuja seikkailuja.

Blogissa minä, Minna, vastaan pääosin kirjoittelusta ja Jenni taasen valokuvauksesta. Maailmalla kiertelevät kanssamme myös oheisessa valokuvassa kanssamme poseeravat Kerttu ja Gary Grey. Kerttu on jo kokenut maailmanmatkaaja ja Gary floridalainen herrasmies, jonka pelastimme taannoin harhailemasta eräältä floridalaisen ostoskeskuksen parkkipaikalta. Molemmat ovat melkoisia linssiluteita, joten tapaatte heidät varmasti useissa kuvissamme maailmalta.

3 kommenttia:

  1. "Oliks tää Gary ja Kerttu se Tansanialainen pariskunta, joka auttaa teitä paikanpäällä kaikessa?" (c) mä :D

    VastaaPoista
  2. Anonyymi9/29/2014

    Hyvää matkaa tytöt!

    VastaaPoista