"Ihan kuin oltais jossain sarjakuvassa!" Tämä oli molemmilta ensimmäinen ajatus ja huudahdus, kun astuimme ulos Hongik Universityn metroasemalta Hongdaen kaupunginosassa. Olimme Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa. Soul vaikutti ensinäkemältä jotenkin hyvin erilaiselta paikalta kuin mikään aikaisemmin. Kaupunki on suuruudestaan huolimatta hyvin siisti ja jotenkin suloinen.
Soul oli alunperin vain välilaskukenttämme matkallamme San Franciscosta Bangkokiin. Liput antoivat kuitenkin mahdollisuuden jäädä välilaskupaikkaan pidemmäksi aikaa, jonka vuoksi päädyimme viettämään Soulissa neljä vuorokautta. Eikä ollut väärä päätös! Paikassa olisi vain pitänyt viettää enemmän aikaa, sillä neljä vuorokautta on kuitenkin toooooodella lyhyt aika tässä 15 miljoonan hengen kaupungissa. Yritimme parhaamme mukaan saada ajasta kaiken irti, joten juoksimme paikasta toiseen pää kolmantena jalkana, emmekä silti ehtineet nähdä kuin vilauksen kaupungista.
Korealaiset vaikuttavat hyvin sympaattisilta ja avoimilta ihmisiltä. Saimme ihastella tätä avoimuutta jo matkalla lentokentältä hostellillemme, kun metrossa Jennin vieressä istunut nainen rupesi hieromaan tuttavuutta. Sen kummemmin alustamatta nainen meni suoraan asiaan: "minkä ikäinen olet? Ehkä 40? Tuo kaverisi on kyllä vanhempi... Mistä olet kotoisin? Onko sulla lapsia?" Ja lopuksi vielä hauiksen ja reiden puristelu, joista toteamus: "olet aika laiha". Mä yritin pidätellä naurua. Ihmiset olivat muutoinkin todella mukavia ja auttavaisia. Olimme saaneet etukäteen tietoa, etteivät korealaiset juuri puhu englantia, mutta meille kävi sitten todella hyvä tuuri, sillä lähes jokainen korealainen kenen kanssa olimme puhekontaktissa puhui englantia. Emme käyneet mitään syvällisiä filosofisia pohdiskeluja, mutta arkienglantia väänsivät hyvin.
Ja soulilaiset vaikuttivat hyvin muoti- ja trenditietoisilta. Sekä naiset että miehet ovat viimeisen päälle pukeutuneita, kammattuja ja laitettuja. Siinä tuli reppureissaajalle hieman homssuinen olo. Trenditietous näkyi myös lukuisissa vaateputiikeissa, kampaamoissa ja partureissa sekä mainostuksessa.
Liikkuminen Soulissa on tehty hyvin helpoksi metrolla. Sillä pääsi todella kätevästi paikasta toiseen, ihan Incheonin lentokentälle saakka, joka kuitenkin sijaitsee 50 kilometrin päässä Soulista. Metrolinjat ovat kattavat ja helppokäyttöiset. Junassa pystyi seuraamaan matkan etenemistä sekä tv-ruudulta, että kuulutuksilla, jotka tulivat korean lisäksi englanniksi ja kiinaksi.
Ja kun Koreassa olimme, niin pitihän sitä päästä korealaisten herkkujen ääreen. Olemme aiemmin testanneet Thaimaassa korealaista BBQ:ta, ja odotimme kieli pitkällä uutta kokemusta. Ideanahan on se, että jokaisella pöydällä on oma grilli, jossa itse tiristetään tilatut lihat. Lisäksi pöytään kannetaan lisukkeita, joita nautiskellaan lihan kanssa. Tarjoilijapoika neuvoi meille turisteille vielä kädestä pitäen toimintatavat ja kävi aina välillä tarkistamassa, että meillä on kaikki kunnossa, ja että masut täyttyvät. Korealainen ruoka on todella maukasta ja erityisesti tämä BBQ on loistava ateriointimuoto.
Koreassa pisti myös silmään erilaiset laitteet ja automaatit. Ihmiset ovat myös todella kiinni älypuhelimissaan, oma näprääminen ei tunnu enää ollenkaan fanaattiselta. Hauskana esimerkkinä vaikkapa hostellimme. Sain lentokentälle saapuessamme hostellista whatsapp-viestin, jossa oli toimintaohjeet miten hostellille pääsee sisään. Ilman älypuhelinta ei hostellille välttämättä olisi päässyt, sillä kommunikointi hoidettiin lähes ainoastaan whatsappilla. Henkilökuntaa hostellilla ei iltapäivän jälkeen enää näkynyt. Paikan työntekijä oli muuten lähtöpäivänämme aivan pöyristynyt, kun kuuli ettemme olleet käyneet ollenkaan Soulin yöelämässä. Korealaiset ovat todella kovia juhlimaan, siinä jopa suomalainen jää kakkoseksi. No, seuraavalla kerralla käymme kurkkaamassa tämänkin puolen korealaisesta kulttuurista.
Tutustuimme Souliin lähinnä katuja kiertelemällä, mutta muutama perinteinen turistikohdekin sisältyi kierrokseemme. Kävimme upeassa Deoksugungin palatsissa, naurunkikatuksia kirvoittavassa Tricky Eye -museossa ja tietysti vaaleanpunaisessa Hello Kitty -kahvilassa, jossa nautiskelimme makoisat kaffeet. Haaveenani oli päästä käymään Pohjois-Korean rajalla demilitarisoitulla alueella, mutta tähän ei aikamme riittänyt. Seuraavalla kerralla sitten. Ehkä tuolloin seuraavalla kerralla pääsemme jo ihan Pohjois-Koreaan saakka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti